Angélique Kidjo

  • Ke 12.3. klo 19, Iso sali

Afromusiikin kuningattareksikin tituleerattu Angélique Kidjo julkaisi tammikuussa 2014 uuden albuminsa Eve, jolle myös Tampereella pysähtyvä kiertue perustuu. Hän on luonut levylleen vahvan rytmillisen kokonaisuuden, joka korostaa naisten voimaantumista.

Grammy-palkittu Kidjo tunnetaan ainutlaatuisesta tyylistään yhdistellä eri musiikkigenrejä. Hän on ottanut vaikutteita mm. afropopista, zoukista, kongolaisesta rumbasta, jazzista, gospelista ja latinalaisamerikkalaisesta musiikkista. Kidjon menestyksekäs ura alkoi jo 1990-luvun alussa, ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Carlos Santanan, Peter Gabrielin, Alicia Keysin, Josh Grobanin ja Joss Stonen kanssa.  

Kidjo on maininnut vaikuttajikseen James Brownin, Otis Reddingnin ja Miriam Makeban, joiden rytmit kuuluvat myös laulajan tuotannossa. Kappaleita hän sanottaa englanniksi, ranskaksi, foniksi ja yorubaksi. Beninissä syntynyt Kidjo on toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä jo yli kymmenen vuoden ajan.

Liput

alk. 48/40 €
Musiikkia&Makuja -paketti 78 € sisältäen konserttilipun ja Ruokagallerian
Katso myös hotellipaketti.

 

Tuotanto Tampere-talo

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

 

Linkit

Angélique Kidjo kertoo uuden Eve-levynsä synnystä sekä suhteestaan afrikkalaisuuteen ja naiseuteen. Videolla on myös otteita uudelta levyltä sekä levytysprosessista.
Katso video

Artistin kotisivut


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 13.02.2014