Tampere Beatles Happening 2016 julkistaa ensimmäiset esiintyjänsä

Kirkkaana tähtenä tuikkii maailman arvostetuin Beatles-historioitsija Mark Lewisohn

Tiedote 1.10.2015
Julkaistavissa heti 

Seitsemäs Tampere Beatles Happening järjestetään Tampere-talossa 4.-5. maaliskuuta 2016. Nostalgiaa ja uusia näkökulmia klassiseen teemaan tarjoava tapahtuma yllättää monipuolisuudellaan: luvassa on muun muassa Liverpoolin International Beatleweekillä kuulaalla soundillaan hurmannut argentiinalainen Nube 9 ja venäläinen, musiikkinsa ja nimensä puolesta ehdoton Back from the USSR, jonka laulaja Alyona Yarushina pysäyttää kuulijan taidoillaan.

– Festivaalin tulee uudistua, jotta se pysyy elinvoimaisena. Tampere Beatles Happeningillä on vakiintunut asema, mutta vuoden 2016 bändivalinnoilla pyrimme houkuttelemaan myös uutta yleisöä.

– Siksi vaikkapa Nube 9:n aistikas tapa käsitellä Beatlesia raikastaa tapahtumaa: Beatles on länsimaisen rytmi- ja popmusiikin peruskivi, josta monentyyliset musiikintekijät sukupolvesta toiseen saavat vaikutteita, Tampere Beatles Happeningin taiteellinen johtaja Mikko Kangasjärvi toteaa.

Yksi ja ehkä kirkkain vuoden 2016 Tampere Beatles Happeningin tähdistä ei sen sijaan soita eikä laula. Englantilainen Mark Lewisohn on maailman arvostetuin Beatles-tutkija, jonka 803-sivuinen opus Tune In: The Beatles: All These Years, Volume 1 ilmestyi vuonna 2013.

Kolmiosaiseksi kaavaillun teossarjan ensimmäinen tiiliskivi kuljettaa Fab Fouria vuoteen 1962 ja maailmansuosion kynnykselle. Lewisohn on suunnitellut julkaisevansa sarjan toisen kirjan vuonna 2018.

– Mark Lewisohnin läsnäolo varmistaa, että vuoden 2016 seminaariosuus on kiinnostavin Tampere Beatles Happeningin historiassa koskaan. Lewisohnin Beatles-tietämys on hämmästyttävä ja häneltä voi kysyä mitä tahansa pienintäkin Beatles-yksityiskohtaa. Seminaarit ovat avoimia kaikille, joten jokainen Tampere Beatles Happeningin osallistuja pääsee halutessaan mukaan myös tapahtuman ei-musiikilliseen puoleen.

Tampere Beatles Happening 2016, varmistuneet esiintyjät 1.10.2015:
Mark Lewisohn (UK)
Nube 9 (ARG)
Ringer Star (USA)
Back from the USSR (RUS)
The End (UK)
The Rookles (POL)
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FIN) – Magical Mystery Tour Special Get Back (FIN)
Beat Less (FIN) feat. Mikko Kangasjärvi & Anssi Tikanmäki
Lisäksi Beatles-pubivisa

Runsaasti lisäyksiä tulossa

Liput

Myynnissä 1.10. alkaen Tampere-talon Lipputoimistossa, Kulttuurimyymälä Aplodissa ja Lippupisteen toimipisteissä sekä verkkokaupassa.

Tapahtumapassi 75 e + mahdolliset käsittelykulut (ei peritä Tampere-talon Lipputoimistossa eikä Aplodissa) Hotellipaketit myynnissä Holiday Inn Tampereessa ja Lapland Hotel Tampereessa
- yksittäiset konserttiliput tulevat myyntiin myöhemmin

Pressikuvia

www.verstas.com/pop/materials
käyttäjätunnus: beatles
salasana: taittaja

Lisätietoja

Tuottaja Mari Niskanen, Tampere-talo, puh. 03 243 4771, mari.niskanen@tampere-talo.fi

Taiteellinen johtaja Mikko Kangasjärvi, Tampere Beatles Happening, puh. 045 672 7040, mikko@beatles.fi

Tiedotus

Markku Makkonen, puh. 040 537 9072, markku.makkonen@verstas.com

www.beatles.fi
www.marklewisohn.net
www.tampere-talo.fi
www.tampere-talo.fi/lipunmyynti


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 01.10.2015