Viktor Janssonin näyttely Tampere-talossa 17. elokuuta asti

Tampereen taidemuseon tiedote 11.6.2014
Julkaistavissa heti

11.6. – 17.8.2014 Viktor Janssonin näyttely

Viktor Jansson – kuvanveistäjä ja isä

Tampereen taidemuseon Muumilaakso kunnioittaa Tove Janssonin juhlavuotta kuvanveistäjä Viktor Janssonin veistosnäyttelyllä. Tampere-talossa ja Sorsapuistossa on esillä veistoksia, joiden mallina oli taiteilijan tytär, rakastettu muumien luoja Tove Jansson.

Pronssiveistokset ja kipsiluonnokset valottavat taiteilijan tärkeimpiä teemoja; humoristisia lapsiaiheita, eteerisiä naisfiguureja ja sankaripatsaita. Tekstit ja valokuvat kertovat Viktor ”Faffan” Janssonista paitsi kuvanveistäjänä, myös isänä ja yksityishenkilönä. Näyttely avaa boheemin perheen elämää ja Faffanin persoonaa sotakirjeotteiden ja Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär -kirjan sitaattien kautta. Näyttely jatkuu sisätiloista Sorsapuistoon, jonka lammen rannalla sijaitsee kolme Viktor Janssonin veistosta.

Näyttely on avoinna yleisölle Tampere-talon Talvipuutarhassa talon aukiolon mukaisesti 17.8. saakka. Teoksiin ja teksteihin voi tutustua myös ulkopuolelta Sorsapuiston suunnalta talon ollessa suljettuna.

Näyttelyn on toteuttanut Tampereen taidemuseon Muumilaakso.

Aukiolo: Juhannuksen aikaan Tampere-talo on auki 19.6. kello 15.00 asti ja suljettuna 20.6.–22.6. Heinäkuussa talo on suljettu 5.7.–1.8.2014. 


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 12.06.2014