Blues-legensa John Mayall konsertoi Tampere-talossa 10. syyskuuta

Tiedote 15.12.2014
Julkaistavissa heti

Viime keväänä ääriään myöten täydessä The Circuksessa konsertoinut John Mayall palaa syksyllä 2015 kolmen keikan merkeissä Suomeen. Brittiläisen blues-legendan Hands That Play The Blues -kiertue huipentuu Tampere-talossa 10. syyskuuta. Sitä ennen olevat keikat ovat Helsingin Kulttuuritalossa ja Turun Logomossa. Liput tulevat myyntiin tiistaina 16. joulukuuta. 

Brittibluesin kummisetä John Mayallin (s. 1933) ura alkoi jo 1950-luvulla nuoren miehen ensimmäisissä bändeissä, vuonna 1963 Mayall perusti The Bluesbreakersin ja loppu onkin eurooppalaisen juurimusiikin historiaa. Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt John Mayall on julkaissut kymmeniä albumeja sekä saavuttanut lähes kaiken mistä blues-muusikot voivat unelmoida.

Pitkällä urallaan yhteistyötä esimerkiksi Eric Claptonin, Mick Taylorin ja Mick Fleetwoodin kanssa tehneen John Mayallin nykyisessä yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Rocky Athas, basisti Greg Rzab ja rumpali Jay Davenport. Uusimman albuminsa ”A Special Life” toukokuussa julkaisseen Mayallin konsertit tarjoavat laajan katsauksen miehen pitkään uraan, jonka lisäksi artistilla on tapana soittaa tyylitajulla valittuja lainakappaleita.

John Mayall - Hands That Play The Blues

To 10.9.2015 Iso sali klo 20

Liput alk. 38 €

Pressikuvat


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Fullsteam
Toni Ritonen, puh. 050 4044573, toni@fullsteam.fi
Johannes Kinnunen, puh. 041-5336211, johannes@fullsteam.fi

www.johnmayall.com 

www.fullsteam.fi


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 15.12.2014