Kansanmusiikkia Tampere-talossa

Kaustisen hääkuoro ja Tallari esiintyvät 12. lokakuuta

Tiedote 8.10.2013

Kansanmusiikkia jo 50 vuotta soittanut Kaustisen hääkuoro esiintyy Tampere-talossa lauantaina 12. lokakuuta. Hääkuoron juhlavuoden konsertissa yleisö pääsee nauttimaan kuoron parhaimmista musiikkipaloista vuosien varrelta. Kuoroa säestää nelihenkinen kansanmusiikkiyhtye Tallari.

Luvassa on sekä perinteisiä että sävellettyjä kansanmusiikkikappaleita, jotka on varta vasten sanoitettu ja sovitettu lähes 40 laulajasta koostuvalle kokoonpanolle. Kuoroa johtaa sen historian viides johtaja, musiikin maisteri Arto Anttila, jonka juuret ovat kaustislaisessa pelimannisuvussa.

Hääkuoro on maassamme ainutlaatuinen: Se on ainoita pelkästään kansanmusiikkia esittäviä pelimannikuoroja Suomessa. Kuoro on konsertoinut myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tampere-talon konsertissaan kuoro esittää kaustislaisten kansansäveltäjien, kuten Kreeta Haapasalon, Wiljami Niittykosken, Konsta Jylhän ja Aaro Kentalan tuotantoa. Kentala oli kuoron perustaja, kaustislaissyntyinen musiikin monitaituri, kanttori ja musiikinopettaja. Ohjelmistoon on viime vuosina otettu mukaan myös muun muassa Kaustisen laulukirjasta poimittuja sävelmiä ja sanoituksia.

Säestyksestä vastaavalla kansanmusiikkiyhtye Tallarilla on konsertissa myös oma osuus, jossa se esittää valikoiman koskettavaa ja reipasta suomalaista kansanmusiikkia.

Ennen konsertin alkua yleisöllä on mahdollisuus päästä testaamaan omia kansanmusiikin tanssitaitojaan. Tampere-talon aulassa järjestetään kello 17 alkaen kaikille avoin ja maksuton tanssitupa, jossa ohjaajana toimii tanssinopettaja Jussi Kaijankangas.

Lauantai 12. lokakuuta kello 18

Kaustisen Hääkuoro ja Tallari
Kaustisen Hääkuoro 50 vuotta

Tampere-talo, Pieni Sali
Liput alkaen 22 €, opiskelijat 17 €

Haastattelupyynnöt: Arto Anttila, puh. 040 551 2221


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 11.11.2013