Micke Björklöf & Blue Strip


AIN´T BAD YET TOUR 2016
 
  • La 15.10.2016 klo 19 Pieni sali

Kansainvälisesti tunnetuin bluesartistimme Micke Björklöf johdattaa Blue Strip -orkesterinsa lokakuussa Tampere-talon Pieneen saliin. Yhtye juhlistaa 25-vuotista taivaltaan ainutlaatuisella konserttisali-kiertueella. Konserttiohjelmisto on kattava läpileikkaus yhtyeen tuotannosta vuosien varrelta.

Deltan ja New Orleansin musiikkimaastosta ponnistavan bändin suosio ei rajoitu ainoastaan kotimaahan, vaan se rakentaa määrätietoisesti myös kansainvälistä uraa. Vuoden yhtyeenä Finnish Blues Awards 2015 -gaalassa palkittu kokoonpano onkin tällä hetkellä yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista blues & roots musiikin edustajista. Yhtye oli mm. Suomen edustajana European Blues Challenge 2015
-tapahtumassa Brysselissä.
 

2015 ilmestynyt studioalbumi Ain’t Bad Yet äänitettiin Walesin Rockfield-studioilla moninkertaisesti Grammy-palkitun huipputuottajan John Porterin valvonnassa. Vuoden parhaaksi kotimaiseksi bluesalbumiksi valittu levy on myös ollut todellinen kansainvälinen arvostelumenestys nousten lisäksi myynti- ja radiosoittolistoille mm. Suomessa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Englannissa ja Ranskassa. Tämänvuotisessa Finnish Blues Awards 2016 -gaalassa levyn single lohkaisu ”Last Train To Memphis” palkittiin vuoden parhaana blueskappaleena. Yhtyeen edellinen levy, New Orleansissa purkitettu ja 25 eri maassa julkaistu After The Flood ehti jo kerätä maailmalla huomiota, nousten esimerkiksi Iso-Britannian blues-listojen kärkikahinoihin. After The Flood valittiin vuoden 2013 kotimaiseksi blues-albumiksi.

“Hyvillä biiseillä, vahvalla solistilla ja maailmanluokan kitaristilla siunattu bändi pyrkii systemaattisesti ulos kliseistä. Lisäksi heitetään sekaan vielä artistin oma, persoonallinen mauste. Juuri näin Micke Björklöf sinisen saran kyntäjineen toimii – he vievät suomalaista bluesrockia eteenpäin olemalla yksi kiinnostavimmista ja kansainvälisimmistä bändeistämme” – Esa Kuloniemi, Bluesministeri

Kokoonpano:
Micke Björklöf (laulu, huuliharppu, kitara)
Lefty Leppänen (slide- ja sähkökitara, National Steel kitara)
Timo Roiko-Jokela (perkussiot, malletkat)
Seppo Nuolikoski (basso, laulu)
Teemu Vuorela (rummut)

Tuotanto Tampere-talo 

Lipunmyynti alkaa 27.5.

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

Alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 €
Katso myös hotellipaketti.

Konsertti on myynnissä myös Tiketissä

Linkit

Yhtyeen kotisivut

Yhtyeen Facebook-sivut

Videoita:

"Ain´t Bad Yet" -albumin video-traileri

"Hold Your Fire Baby” -musiikkivideo, vierailijana Erja Lyytinen

"House For The Blues" -musiikkivideo

"After The Flood" (2013) Micke Bjorklof & Blue Strip in New Orleans -dokumentti 

Uutisia ja arvosteluja:

MTV Uutiset

Iltalehti

Rumba 

Yhtyeen keikka-arvostelu ja haastattelu Juttutuvalla

 

 


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 06.06.2016