Ajankohtaista

Tampere-talon keväässä mentalismia ja magiaa

31.01.2017

Maailman tunnetuin mentalisti Uri Geller saapuu esiintymään Suomeen huhtikuussa. Ajatusten lukemisesta, lusikoiden vääntämisistä ja seisahtuneiden kellojen käynnistämisistä 1970-luvulla maailmankuuluksi noussut Geller nähdään Tampere-talossa keskiviikkona 19. huhtikuuta. Esitys tulkataan suomeksi. Geller on lisäksi yleisön tavattavissa esitysten jälkeen.

Uri Geller hämmästytti sadat tuhannet suomalaiset suorassa TV-lähetyksessä tammikuussa 1974, kun hän esitteli ällistyneelle studioyleisölle ja katsojille telepatiaa, lusikoiden taivutusta ja pysähtyneiden kellojen korjaamista. Tästä muodostui legendaarinen esitys, jonka monet yhä muistavat ja joka nosti Uri Gellerin nimen suomalaisten tietoisuuteen. Geller on nykyisin jo 70-vuotias, mutta kiertää yhä ahkerasti ympäri maailman esiintyen ja luennoiden. An Evening With Uri Geller -esitys pitää sisällään Gellerin tunnetuksi tekemää ajatustenlukua, lusikoiden taivutusta ja kellojen käynnistystä, mutta myös keskustelua positiivisesta elämänasenteesta sekä terveydestä ja hyvästä mielenlaadusta.

– Luvassa on interaktiivinen esitys, jossa myös yleisöllä on tärkeä osansa. Katsojat ovat tervetulleita ottamaan mukaansa lusikoita ja rikkinäisiä kelloja ja kokemaan saman tunnelman kuin silloin 1970-luvulla. Nuo ovat olennainen osa ohjelmistoani ja tiedän, että yleisöni niitä odottaa. Mutta ennen kaikkea haluan motivoida ihmisiä ja tuoda heille esitykseni kautta mielenrauhaa, positiivisuutta ja iloa elämään, Uri Geller kertoo.

Geller on saanut lukuisia palkintoja, kuten vuonna 2012 Golden Grollan tunnustuksena taikuuden maailmalle antamastaan inspiraatiosta. Hän on myös saanut brittiläisen Star Foundationin palkinnon tunnustukseksi hyväntekeväisyystyöstään.

Uri Gellerin nettisivut www.urigeller.com
Yle Elävä Arkisto, Uri Geller Suomessa 1974: yle.fi/aihe/artikkeli/2013/07/01/taivu-lusikka-taivu
Tampere-talon keväässä mentalismia ja magiaa

Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 28.11.2014