Nuevo Quinteto Otra Vez

  • Ke 22.11. klo 19 Pieni sali

Levynjulkistuskonsertti


Nuevo Quinteto Otra Vez on suomalainen tangoyhtye, jonka musiikilliset juuret ovat syvällä argentiinalaisen tangon traditiossa. La Cumparsita, A Media Luz, El Choclo ja muut klassikkotangot saavat yhtyeen käsissä intohimoa hehkuvat, autenttiset tulkintansa.

Syksyllä ilmestyvällä A fuego lento -levyllään yhtye tekee kunniaa viime vuonna edesmenneelle argentiinalaisen tangon suurmiehelle, säveltäjä-sovittaja Horacio Salgánille (1916-2016). Salgán muistetaan maineikkaan Quintento Real -yhtyeen perustajana. Suomalaisyhtye julkaisee A fuego lento -levynsä sekä LP:nä että CD:nä kansainvälisellä Buenos Aires Tango -festivaalilla Argentiinassa elokuussa 2017.

Vuonna 2016 perustettu  Nuevo Quinteto Otra Vez jatkaa vuosina 1999-2012 toimineen Quinteto Otra Vezin toimintaa. Antti Heerman, Matti Laukkanen ja Henrik Sandås olivat mukana ensimmäisessäkin kokoonpanossa, uuteen kvintettiin saatiin mukaan myös Jere Haakana ja Petri Mäkiharju.

Nuevo Quinteto Otra Vez

Antti Heermann, viulu
Henrik Sandås, bandoneon
Matti Laukkanen, piano
Jere Haakana, sähkökitara
Petri Mäkiharju, kontrabasso

Tuotanto Tampere-talo

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

20/25 €

Linkit

Yhtye Facebookissa


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 12.04.2017