Jani & Jetsetters - 10-vuotisjuhlakonsertti

  • Pe 20.12. klo 19, Pieni sali

Kuluvana vuonna Jani & Jetsetters -yhtyeen perustamisesta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Läpi tuon vuosikymmenen yhtye on luottanut omaan musiikilliseen linjaansa, jota on myös surfiskelmän uudeksi aalloksi kutsuttu. Siihen on ainesosia ammennettu rautalangasta, 50-luvun rockista sekä 60-luvun melodisesta popista ja osaset on nivottu yhteen tämän päivän pop/rockiskelmän kanssa.

Keikkapaikkojen lisäksi yhtye on hankkinut mainetta vuonna 2006 ilmestyneestä debyyttialbumista lähtien todella isolla radiohittien joukolla.

Monenlaisista elementeistä koostuvan musiikillisen ilmeen peruskiviä ovat raikkaasti soivien kitaroiden yhteissointi, vahvat stemmalaulut, iloinen perusmeininki ja tietysti kruununa Jani Forsmanin persoonallisen sielukas lauluääni. Monipuolisuus on tuonut yhtyeelle myös monenlaista kuulijaa, eli innokkaita ihailijoita löytyy tosi laajalla ikähaitarilla - vauvasta vaariin.

 

Jani & Jetsetters:

Jani Forsman - laulu
Kai Seppälä - kitara ja laulu
Jari "Japa" Mattila - kitara ja laulu
Arto "Ape" Määttä - basso ja laulu
Petteri Pyhähuhta - rummut ja laulu

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Yhtyeen kotisivut

 


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 18.11.2013