Pepe Willberg - Legenda

JUHLAKONSERTTIKIERTUE

  • To 3.11. klo 19 Iso sali

Pepe Willbergin ensimmäinen pitkäsoitto täyttää 40 vuotta, kestohitti Saat miehen kyyneliin 50 vuotta ja artisti itse 70 vuotta,
joten juhlavuoteen on monta syytä!

Pepe Willbergin musiikillinen ura on ollut huikea. Menestys alkoi jo 1960-luvulla ja on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 50 vuotta. Kiertueita bändien kanssa 60-70-luvuilla toteutettiin myös Skandinaviassa ja Saksassa.  

Pepe on uransa aikana säveltänyt musiikkia itselleen ja muille artisteille sekä menestynyt hyvin monenlaisissa sävellyskilpailuissa vuosien varrella.  

Pepe itse kuvaa toimineensa viime vuosina “ pinnan alla”, mutta Pepe & Saimaa -levyn valtava menestys nosti hänet uudelleen suomalaisten tietoisuuteen.

Pepe Willberg on saanut urallaan useita tunnustuspalkintoja, viimeisimmät olivat: Iskelmä Finlandia 2011, Kultalevy 2014 ja Emma-gaalassa 2015 kokonaista kolme pystiä: Vuoden miessolisti, Vuoden rockalbumi ja Kriitikoiden valinta. Kansainvälistäkin tunnustusta tuli, kun tunnettu brittiläinen musiikkilehti MOJO valitsi Pepe & Saimaa- albumin vuoden levyksi 2014.

Pepe Willberg kiertää juhlakonserttikiertueellaan läpi Suomen loka-marraskuussa.

Konsertin kesto on noin 3 tuntia sisältäen väliajan.

Tuotanto Tampere-talo

 

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

Alk. 45 €
Katso myös hotellipaketti 

Linkit

Pepe Willbergin kotisivut
Pepe Willbergin Facebook-sivut 


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 28.04.2016