Teho Majamäki & The Travelogue Ensemble with Special Guests

vieraana Paleface, Ulla Pirttijärvi, Stina Koistinen, Jusu Berghäll, Hossni Boudali ja Mervi Myllyoja 

  • Ke 16.11.2016 klo 19 Pieni sali

Teho Majamäki on monipuolinen muusikko ja lyömäsoitintaiteilija. Hänen pääinstrumenttinsa on vibrafoni, mutta hän soittaa myös marimbaa, putkea, udua ja muita lyömäsoittimia sekä kosketin- ja kielisoittimia. Majamäen tunnetuimpiin projekteihin kuuluu suosittu Ismo Alanko Teholla, joka on duoprojekti Ismo Alangon kanssa. Majamäen viimeisin julkaisu on puhallinsoittaja Tapani Rinteen kanssa tehty Under the Ground, joka näki päivänvalon viime heinäkuussa Vantaan kehäradan avaamisen yhteydessä. Kaksikon musiikkia kuullaan äänimaisemana tuoreilla asemilla.

Multi-instrumentalisti ja musiikin käsityöläinen Teho Majamäki julkaisi debyyttilevynsä tammikuussa. Albumi on monia etnisiä sävyjä sisältävä kerroksellinen matkakertomus, joka on syntynyt viimeisten 15 vuoden aikana matkalla ympäri maailmaa. Se heijastelee monikerroksellisella soundillaan herkullisesti odottamattomia kohtaamisia, tilanteesta toiseen vaihtuvia tunnelmia ja yllätyksellisyyden iloa.

Majamäen albumi on kirjaimellisesti matkapäiväkirja, jonka inspiraatio on peräisin eri puolilta maailmaa. Levyllä hänen rinnallaan kuullaan komea joukko vierailijoita kotimaisen musiikin terävimmästä kärjestä. Mukana oleviin solistivieraisiin kuuluvat Ismo AlankoKarri "Paleface" MiettinenVille ValoJohanna KurkelaStina KoistinenHossni BoudaliLinda FredrikssonJenia Lubich ja Salla Luhtala.

"Matkani äänien kerääjänä alkoi vuonna 2000 ja kulki Australian, Tansanian, Japanin, Intian ja Espanjan kautta takaisin Suomeen", Majamäki kertoo. "Soololevy-projekti käynnistyi jo 1990-luvulla ajatuksen tasolla ja nyt se viimein on totta. Päällimmäisenä on tällä hetkellä kiitollisuuden tunne jokaisesta kohtaamisesta." 

Yhtyeen liveakti on ainutlaatuinen audiovisuaalinen kokonaisuus. Siinä käytetään projisointia ja livekuvaa sekä video mapping tekniikkaa siten, että soitettavat äänet muokkaavat projisoitavaa kuvaa reaaliaikaisesti luoden livekokemuksesta ainutlaatuisen kokonaisuuden ja antaen Majamäen ja yhtyeensä musiikille täydellisen ympäristön kukoistaa.

Teho Majamäki & The Travelogue Ensemble
Teho Majamäki
Mamba Assefa
Riku "Rico Tubbs" Pentti
Juuso Hannukainen
 
Majamäen vieraana

Paleface
Ulla Pirttijärvi
Stina Koistinen
Jusu Berghäll
Hossni Boudali
Mervi Myllyoja 

Tuotanto Tampere-talo

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

alk. 29 €, opisk. ja eläkel. 24 €
Katso myös hotellipaketti.

Myynnissä myös Tiketissä 

Linkit

Teho Majamäen kotisivut

Teho Majamäki Facebookissa

Kuuntele YouTubessa

Lue Teho Majamäen haastattelu Le Cool Tampere -sivuilla

 

 


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 11.11.2016