Club for Five & UMO

Mononen ja Kärki - erilainen tangokonsertti

  • Su 19.4.2015 klo 18 Iso sali
Yleisön pyynnöstä! Juhlavuosiaan vuonna 2015 viettävät 40-vuotias UMO ja 15-vuotias Club For Five jatkavat suurta suosiota saavuttanutta Erilainen tangokonsertti -kiertuettaan ensi keväänä. Viihdespektaakkelissa tarjoillaan Unto Monosen ja Toivo Kärjen ikivihreitä tangoja uusina ja yllättävinä versioina. 
 

Erilainen tangokonsertti on kunnianosoitus kahdelle suomalaiselle säveltäjälegendalle. Monosen ja Kärjen tuttuihin sävelmiin avautuu uusi näkökulma, kun epätavallinen kokoonpano – big band ja viisihenkinen lauluyhtye – tuovat omissa tulkinnoissaan yhteen erilaisia musiikkimaailmoja. Kohtalokas tango yhdistyy jännittävällä tavalla elokuvamusiikkiin, jazziin, discoon tai rockiin. Kekseliäät sovitukset, joista vastaavat mm. Marzi Nyman, Mikko Hassinen ja Pessi Levanto, vievät suomalaissäveliä ympäri maailman Amerikasta Argentiinaan ja Kuuban kautta Portugaliin.

 – Erilainen tangokonsertti valloitti muutama vuosi sitten salit ympäri Suomen. Tätä ohjelmistoa on toivottu takaisin, ja kun meidän molempien juhlavuoteen yhdistyy myös Toivo Kärjen 100-vuotisjuhlavuosi, oli yhtälö selvä, Club For Fivesta tuttu laulaja Jouni Kannisto kertoo. 

Tuotanto Tampere-talo ja UMO

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

Alk. 34 €
opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja lapset 30 € 

Konsertissa on väliaika.

Linkit

Club For Five

UMO


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 12.11.2014