Underground Rock Orchestra

 Bluesrockia underground-hengessä

  • La 14.10. klo 19 Iso sali

Tämän vuoden lopussa tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomessa järjestettiin ensimmäisen kerran Underground-konsertti. Se tapahtui Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 12.12.1967. Erilaisista vapaamuotoisista ryhmistä koostunut joukko esitti valtavirran populaarikulttuurista poikenneita lauluja ja muita musiikkiesityksiä. Mukana oli myös runoutta ja luettua proosaa. Mukana oli M.A.Numminen Nalle Puh Big Band -nimisen melujazzorkesterin solistina.
 
M.A.Numminen oli lyöttäytynyt yhteen turkulaisten runoilijoiden, Markku Innon ja Jarkko Laineen, kanssa ryhmittymäksi, joka tuli tunnetuksi nimellä Suomen Talvisota 1939—40. Tämä yli kymmenen hengen joukko esiintyi eri puolilla Suomea, ja sen tarpeisiin Numminen ja Laine kirjoittivat undergroundisia rock-tekstejä, kuten ”Vihreä valta”, ”Tehtaan vahtimestarit” ja ”Kekkonen-rock”. Materiaalista työstetty albumi Suomen Talvisota 1939—40: Underground-Rock on yhä yksi Suomen tunnetuimmista rock-levyistä.
 
Nykyinen URO-yhtye syntyi vuonna 1980 jatkamaan 1960-luvun underground-perintöä, mutta M.A.Numminen kirjoitti sen tarpeisiin lisää ”maanalaisia” rocktekstejä, kuten ”Suuharja” ja ”Päätösvalta”. URO esittää sekä vanhoja undergroundlauluja että myöhemmin syntyneitä kappaleita aidon bluesrock-hengen mukaisesti.

Underground Rock Orchestra:

M.A.Numminen, laulu
Pedro Hietanen, piano
Pave Maijanen, basso & laulu
Jukka Orma, kitara & laulu
Antero Jakoila, kitara
Sami Kuoppamäki, rummut

Ennen Uro:n esitystä M.A.Numminen kertoo illan lyhytelokuvista, jotka esitetään ennen orkesterin osuutta. Aluksi nähdään Nummisen itsensä kuvaama varhainen surrealistinen lyhytfilmi vuodelta 1963,”Vesilasi”. Sitten seuraa MAN-musiikkivideoita, joiden jälkeen tulee illan teemaan liittyvä undergroundelokuva “Suomen Talvisota” vuodelta 1969. Kokonaisuudesta saa "Flash view`n"
M.A.Nummisen filmiurasta, joka on yhtä pitkä kuin miehen musiikkituotantokin,Yli 50 vuotta.

Luvassa on kiihkeä vastakulttuurimusiikin ilta!




Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput

29/24 €

Lue lisää Underground Rock Orchestrasta


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 09.05.2017