Tampere-talo

450 lasta ja nuorta pohtii maapallomme nykytilaa Tampere-talossa

12.12.2018

Taiteen perusopetuksen oppilaitokset ainutlaatuiseen yhteistyöhön

Maaliskuussa järjestettävä Pallo hallussa! kokoaa satoja nuoria esittelemään taidettaan ja rakentamaan vuorovaikutusta eri taiteenalojen välille. Esityksen toteuttavat yhteistyössä Tampere-talo, Sorin Sirkus, Tampereen konservatorio, Pirkanmaan musiikkiopisto, Sara Hildén -akatemia sekä Taito Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä. Pallo hallussa! esitetään sunnuntaina 24.3. klo 17 Tampere-talon Isossa salissa. Lisäksi maanantaina 25.3. klo 10 on luvassa koululaisesitys. Esityksen käsikirjoittaa ja ohjaa nuorisotyöstään ja lastenkulttuurin edistämisestään palkittu Sorin Sirkuksen sirkustirehtööri Taina Kopra. Esityksen kesto on noin 2 tuntia.

Pallo hallussa! -esityksen pääosassa on yli 450 taitavaa lasta ja nuorta. Luvassa on orkesteri- ja kuoroesityksiä, musiikin ja sirkuksen virtuooseja, rytmiryhmiä, tanssijoita ja animaatioita sekä visuaalista tykitystä tarpeistossa, puvustuksessa, lavastuksessa. Nuoret taiteilijat pääsevät samalla tutustumaan toistensa taiteenaloihin ja etsimään uusia yhteistyömalleja tulevaisuutta varten. Esityksen teemana nuoret pohtivat erilaisten kulttuurien kohtaamista ja maapallomme nykytilaa.

Projektissa mukana olevat taiteen perusopetusta järjestävät oppilaitokset toteuttivat yhteisen Suomi100-videoteoksen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Oppilaitosten välinen yhteistyö on teoksen valmistumisen jälkeen tiivistynyt entisestään. Kuluvan vuoden elokuussa käyttöön otetuissa uusissa opetussuunnitelmissa otetaan entistä paremmin huomioon myös taiteiden välinen yhteistyö, jota myös Pallo hallussa! -esitys edustaa.

Pallo hallussa! Tampere-talossa 24.–25.3.

www.tampere-talo.fi/pallohallussa
www.tampere-talo.fi/pallohallussa-koululaisnaytos

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje