Tampere-talo

Tutkimus: Tampere-talo tunnetaan hyvin koko Suomessa

06.05.2019

Kulttuuri- ja kongressikeskus Tampere-talo Oy on saavuttanut pian 30 toimintavuotensa aikana vahvan jalansijan ja tunnettuuden yleisöjensä ja asiakkaidensa keskuudessa. Tutkimuksen mukaan lähes jokainen Tampereella ja naapurikunnissa asuva tuntee talon ja on myös vieraillut siellä. Suomalaisista yhdeksän kymmenestä kertoo tuntevansa talon hyvin ja puolet heistä on myös käynyt talossa. Tiedot käyvät ilmi imago- ja tunnettuustutkimuksesta, jonka tutkimusyhtiö Innolink teki kuluttajapaneelina Tampere-talon toimeksiannosta. Vastaajia oli noin tuhat.

Erityisen tunnettu talo on 40-50-vuotiaiden ja yli 55-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa. Vastaajista lähes jokainen kertoo tuntevansa talon hyvin. Nuoremmissakin kohderyhmissä, 18-39-vuotiaiden keskuudessa, tunnettuus on erittäin hyvä, sillä keskimäärin yhdeksän kymmenestä tuntee talon hyvin. Vastaajista kahdeksan kymmenestä suosittelisi taloa ystäville tai kollegoille.

Monipuolinen ja erilaisille kohderyhmille suunnattu ohjelmisto on talon kivijalka. Kyselyyn vastanneiden mukaan ohjelmistossa houkuttelevat eniten erilaiset näyttämöteokset, rock-, pop-, iskelmä- ja viihdekonsertit, stand up -keikat ja klassinen musiikki.

Tutkimustuloksista ilmenee, että taloon liitetään vahvasti mielikuvat tamperelaisuudesta ja kansainvälisyydestä. Kolme vastaajaa neljästä pitää taloa erityisen tamperelaisena. Lähes 40 prosenttia vastaajista mieltää talon sekä kansainväliseksi että muuntautuvaksi, kun vielä vuonna 2017 toteutetussa kyselyssä noin 27 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä.

– Tutkimuksen tulokset ovat todella ilahduttavaa luettavaa. On hienoa kuulla, että talomme tunnetaan ja yleisö kokee monipuolisen ohjelmistomme kiinnostavana sekä näkee meidät entistä kansainvälisempänä elämystalona. Tulokset vahvistavat käsitystämme siitä, olemme onnistuneet markkinoimaan talomme tapahtumia erilaisille kohderyhmille ympäri Suomen, toteaa Tampere-talon myynti- ja markkinointipäällikkö Marjut Heinonen.

Tampere-talossa keväällä 2017 avattu ravintola Tuhto on löytänyt paikkansa Pirkanmaan ravintolakentässä: Yli 60 prosenttia vastaajista kertoo tuntevansa a la carte -ravintolan hyvin.

Osana tutkimusta tiedusteltiin myös sitä, kuinka hyvin vastaajat tuntevat talossa konsertoivan Tampere Filharmonian ja kesällä 2017 avatun Muumimuseon. Filharmonian kertoo tuntevansa puolet vastaajista, ja vastaajista yli puolet tuntee museon.

Tampere-talo teetti tunnettuus- ja imagotutkimuksen nyt neljännen kerran. Tutkimuksella haluttiin selvittää, kuinka hyvin talo tunnetaan Pirkanmaalla ja muualla Suomessa. 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje