Tampere-talo

Tuotantosuunnittelija Tampere-taloon

Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus, joka tuottaa vuosittain yli 700 erilaista tapahtumaa oopperasta ja balettivierailuista lastenkulttuuriin, rock- ja pop-konsertteihin, kokouksiin, messutapahtumiin, seminaareihin sekä kansainvälisiin kongresseihin. Tampere-talon katon alla toimivat myös Tampere Filharmonia sekä kesäkuussa 2017 avautunut maailman ainoa Muumimuseo.

Vuodessa tavoitamme yli 400 000 kävijää, järjestämme noin 700 tapahtumaa, palvelemme asiakkaitamme myös à la carte ravintola Tuhton sekä myymälän kautta ja tuotamme Tampereen talousalueelle 35 miljoonaa euroa. Tampere-talo Oy:n liikevaihto ja muut tuotot ovat vuosittain n. 15 miljoonaa euroa. Talomme ovet ovat avoinna ihan jokaiselle. Talossa on vieraillut historiansa aikana yli 7 miljoonaa kävijää. Suomen ensimmäinen Marriott-hotelli avautuu Tampere-talon yhteydessä syksyllä 2019.  

Tampere-talo Oy hakee jatkuvasti kasvavaan ja kehittyvään toimintaansa tuotantosuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen.

Tuotantosuunnittelija toimii tapahtumiemme tuotannosta vastaavana asiantuntijana välittömässä asiakasrajapinnassa ja kiinteässä yhteistyössä talon yritysmyynnin, ohjelmatoimiston sekä tekniikan kanssa. Tuotantosuunnittelija vastaa itsenäisesti osana tuotantosuunnittelijatiimiä hänen vastuilleen osoitetuista tapahtumista varmistaen asiakasodotusten ja tuotannon ensiluokkaisen kohtaamisen.

Aiempi, vähintään viiden vuoden, kokemus tapahtumien tuotantosuunnittelusta ja järjestämisestä, mielellään myös esittävän taiteen osalta, on tehtävässä välttämättömyys. Valittavan henkilön stressinsieto- ja ratkaisuntekokyky sekä joustavuus ovat yhtä tärkeitä kuin palveluhenkisyys ja asiakkaan aito kohtaaminen ja heidän toiveidensa toteuttaminen.

Sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on tehtävässä välttämättömyys, muu kielitaito luetaan eduksi. Lisäksi edellytämme hyviä tietoteknisiä taitoja, erityisesti MS Officen osalta.

Tässä tehtävissä työajat vaihtelevat Tampere-talon tilaisuuksien rytmin mukaan – hakijalta edellytetäänkin valmiutta  tehdä töitä kaikkina viikonpäivinä ja eri kellonaikoina.

Lisätietoja ja hakemukset

Liiketoimintapäällikkö Eija Vartila, p. 050-388 9628 tai eija.vartila@tampere-talo.fi ja rekrytointikonsultti Mika Ahlfors, Personnel Oy, p. 040-5868 464 tai mika.ahlfors@personnel.fi

Hakemuksen, CV:n ja palkkatoiveesi voit jättää osoitteeseen: www.personnel.fi, viimeistään 12.12.2017.

Haastattelut pidetään 13.-21.12.2017.

Tampere-talo

Personnel

TE-keskus

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje