Tampere-talo

Yritysmyynnin asiakkuuspäällikkö Tampere-taloon

Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus, joka tuottaa vuosittain yli 700 erilaista tapahtumaa oopperasta ja balettivierailuista lastenkulttuuriin, rock- ja pop-konsertteihin, kokouksiin, messutapahtumiin, seminaareihin sekä kansainvälisiin kongresseihin. Tampere-talon katon alla toimivat myös Tampere Filharmonia sekä kesäkuussa 2017 avautunut maailman ainoa Muumimuseo.

Vuodessa tavoitamme yli 400 000 kävijää, järjestämme noin 700 tapahtumaa, palvelemme asiakkaitamme myös à la carte ravintola Tuhton sekä myymälän kautta ja tuotamme Tampereen talousalueelle 35 miljoonaa euroa. Tampere-talo Oy:n liikevaihto ja muut tuotot ovat vuosittain n. 15 miljoonaa euroa. Talomme ovet ovat avoinna ihan jokaiselle. Talossa on vieraillut historiansa aikana yli 7 miljoonaa kävijää. Suomen ensimmäinen Marriott-hotelli avautuu Tampere-talon yhteydessä syksyllä 2019.  

Tampere-talo Oy hakee jatkuvasti kasvavaan ja kehittyvään toimintaansa yritysmyynnin asiakkuuspäällikköä vakituiseen kokoaikaiseen työsuhteeseen

Asiakkuuspäällikkö on kokenut Tampere-talon yritys- ja yhteisöasiakkuuksien ammattilainen. Hänen tehtävänään on hankkia yhdessä muun myyntitiimin kanssa sekä kotimaisia että kansainvälisiä yritystapahtumia, kokouksia ja kongresseja Tampere-taloon. Hän vastaa tuloksekkaasta tapahtumamyynnistä ja aktiivisesta uusasiakashankinnasta sekä asiakkuuksiensa koko elinkaaren hallinnasta mukaan lukien asiakastyytyväisyyden varmistaminen. Hän osaa ideoida ja löytää kunkin asiakkaan tarpeisiin parhaiten toimivan tapahtumaratkaisun ja budjetoida sen toteuttamiskelpoisesti. Hän työskentelee sujuvasti Tampere-talon tapahtumien tuotantotiimin kanssa luodakseen jo myyntivaiheessa edellytykset laadukkaalle lopputulokselle.

Asiakkuuspäällikkö osallistuu lisäksi osana yritysmyynnin tiimiä myynti- ja asiakaspalvelukäytäntöjen aktiiviseen kehittämiseen koko organisaation yhteisten laatu- ja kasvutavoitteiden edistämiseksi. Asiakkuuspäällikkö osallistuu myös alan keskeisiin verkostoitumis-, myynti- ja koulutustapahtumiin sekä B2B -markkinoinnin suunnitteluun. Työtä tehdään joustavina työaikoina.

Asiakkuuspäällikön tehtävään valittavalta odotetaan monivuotista kokemusta ja selkeitä näyttöjä tapahtuma-alan ratkaisumyynnistä. Toivomme valittavan henkilön olevan aktiivinen ja edustava verkostojen luoja myös kansainvälisesti, jolle uudet kohtaamiset Tampere-talon potentiaalisiin asiakkaisiin ovat yksi työn suola. Hyvällä hakijalla on valmiina laajat kontaktit joko yritys- jatai yliopistomaailmaan.

Työtavoiltaan tehtävään valittava henkilö on selkeä ja johdonmukainen asiakkuus- ja projektijohtamisen ammattilainen, jolle keskeiset myynnin ja projektinhallinnan työkalut sekä järjestelmät ovat jo tuttuja. Lisäksi hänellä on erittäin hyvät asiakaspalvelu- ja kommunikointitaidot sekä jatkuva halu kehittyä ja oppia lisää tapahtuma-alasta sekä kyky hallita yhtä aikaa useita asiakkuuksia ja projekteja nopeatempoisessa työympäristössä. Sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on välttämättömyys ja kaupalliset/myynnilliset korkeakouluopinnot katsotaan eduksi.

Me tarjoamme sinulle joustavan työympäristön, monipuolisen työyhteisömme rautaisen tuen ja osaamisen, hyvät henkilökuntaedut sekä mahdollisuuden olla mukana kirjoittamassa Tampere-talon huikeaa tarinaa alan huippumenestyjänä ja edelläkävijänä!

Lisätietoja ja hakemukset

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen 21.1.2018 mennessä osoitteessa www.personnel.fi.

Lisätietoja tehtävästä:

rekrytointikonsultti Mika Ahlfors, Personnel Oy, p. 040-5868 464 tai mika.ahlfors@personnel.fi

sekä liiketoimintapäällikkö Eija Vartila, p. 050-3889628 tai eija.vartila@tampere-talo.fi,  myyntipäällikkö Leena Sulonen, p. 0500-621525 tai leena.sulonen@tampere-talo.fi ja

Personnel

TE-keskus

Tampere-talo

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje