Tampere-talo

la 12.10.2019 klo 20:00 · 20 tarinaa

Sorsaklubi: Maija Vilkkumaa – 20 tarinaa

Lisää kalenteriin Osta liput

Tampere-talo, Sorsapuistosali - Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Meillä on ilo ja kunnia saada Maija Vilkkumaa esiintymään meidän Sorsaklubilla, sillä hän keikkailee  tämän hetkisen tiedon mukaan syksyllä vain Tavastialla ja meillä!

Monipuolinen laulaja-lauluntekijä ja lukuisia Emmoja pokannut Maija Vilkkumaa on julkaissut lähes 20 vuotta kestäneellä urallaan seitsemän sooloalbumia, EP:n, kokoelman ja livelevyn. Parhaiten Vilkkumaa muistetaan Satumaa-tango-läpimurtohitin lisäksi kappaleista Ingalsin Laura, EiLottovoittoTotuutta ja tehtävääHiuksissa hiekkaaNoinko vaikeeta se onPrinsessa jääSe ei olekaan niin ja Yksi.

”Pyysin keväällä ihmisiltä kertomuksia siitä, mitkä mun biisit ovat 20 vuoden ajan olleet kenties osana heidän elämäänsä – millaisiin tilanteisiin ne ovat liittyneet, mitä niitä kuunnellessa on tapahtunut. Sain valtavasti viestejä, iloisia ja surullisia, riehakkaita ja riipaisevia, viisaita ja kapinallisia. Kesäjuhlista ja autonratista, keittiöstä ja maantieltä, vapauden kuplinnasta tai ahdistuksen painosta kumpuavia. Niiden pohjalta syntyy 20 tarinaa -kiertue. Näillä keikoilla kuullaan paitsi mun isoja biisejä myös niitä, joita ei ole soitettu missään vuosiin – täällä siis soivat isojen lavojen kaiut yhdessä neverheard-outouksien kanssa, kuten tavallaan meissä kaikissa. Teidän tarinanne ovat läsnä äänenä ja visuaalisesti. Tämä on esitys, jollaista en ole aiemmin tehnyt. Olet lämpimästi tervetullut!

 Mun tarinat ovat teidän tarinoita ja teidän tarinat mun ja kaikki tarinat ovat meidän kaikkien. Yhteisiä. Kiitos siitä– Maija Vilkkumaa

Sorsaklubi on Tampere-talon liveklubi, joka tarjoaa eläimellistä tunnelmaa ja maailman parasta musaa sopivan aikaiseen soittoaikaan. Tutustu Sorsaklubin syksyn ohjelmistoon!
Ilta on ikärajaton, konsertissa on erillinen anniskelualue. Showtime alkaa klo 20, ovet avataan klo 19.

Liput myynnissä myös Tiketissä.

Tuotanto Tampere-talo ja Warner Music Live

Liput 32 €
Opiskelijat ja lapset 24 €

Lisää Tampere-talossa

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje