Tampere-talo

pe 19.10.2018 klo 19:00 · Levyjulkaisukeikka

Poets of the Fall

Lisää kalenteriin Osta liput Tilaa tarjoilu Istumapaikkakartta

Tampere-talo, Iso sali - Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

15-vuotisjuhlaansa viettävä Poets of the Fall julkaisi uuden Ultraviolet-albumin lokakuun 5. päivä ja saapuu odotetulle levyjulkaisukeikalle Tampere-taloon perjantaina 19.10. Levy on kansainvälistä suosiota nauttivan yhtyeen kahdeksas studioalbumi ja samalla kolmannen levytrilogian toinen osa. Albumia edelsi syyskuussa julkistettu Dancing on Broken Glass -single.

”Levyn nimi Ultraviolet viittaa näkymättömään maailmaan, meidän kokemuksiin ja muistoihin ja sitä kautta usein tiedostamattomiinkin ajatuksiin ja uskomuksiin, jotka vaivihkaa ohjailevat meidän toimintaamme ja tunteitamme uusia kokemuksia luoden. Albumi on itse tuottamamme ja musiikillisesti ehkä monipuolisinta POTF:ia tähän mennessä. Ajatuksena oli, että kokeillaan kaikkea ja astellaan tahallisen genretiedottomasti kaikkien rajojen yli ja katsotaan mitä syntyy. Koko levyn tekoa siis kannusti eräänlainen uuden vapauden löytäminen. Taustalla luuhaa positiivisen muutoksen siemen”, kommentoi yhtyeen solisti Marko Saaresto.

Uuden levyn myötä aktiivisesti keikkaileva yhtye suuntaa jälleen tien päälle. Suomeen on luvassa vain kaksi keikkaa lokakuun puolivälissä. Muutoin tie vie yhtyeen muualle maailmaan.

Tuotanto Tampere-talo ja Live Nation

Liput 39/29 €

Lisää Tampere-talossa

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje