Tampere-talo

la 27.1.2018 klo 19:30 · Helvetin ja taivaan välissä

Tuomari Nurmio

Lisää kalenteriin Osta liput Tilaa tarjoilu

Tampere-talo, Pieni sali - Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Tummanpuhuvista helsinkiläistarinoistaan ehkä parhaiten tunnettu runonlaulaja Tuomari Nurmio esittää tässä odotetussa konsertissa muitakin puolia laajasta tuotannostaan pelkistetyssä ja väkevässä alkumuodossaan.

Tuomari Nurmion miltei neljäkymmentä vuotta kestäneen artistiuran 24. studioalbumi Dumarillumarei näki päivänvalon perjantaina 28. huhtikuuta. Tosin tässä tapauksessa tuo päivänvalo kajastaa lähibaarin teipattujen ikkunoiden läpi, heijastuen aamun ensimmäiseen, tärisevin käsin noudettuun ja kolikoilla kuitattuun oluttuoppiin. Nurmion omin sanoin Dumarillumarei onkin ”täyslaidallinen kadunmiehen filosofiaa, suurella ja rennolla otteella”.

Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 19 studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa. Kriitikoiden klassikkoluokkaan nostamien julkaisujen, juhlittujen konserttien ja tunnustusten lista on pitkä – mainittakoon tässä Nurmiolle ainoana rockmuusikkona myönnetty Eino Leinon kirjallisuuspalkinto.

Kovatasoisista bändikokoonpanoistaan tunnettu Tuomari Nurmio esiintyy usein myös soolona. Asetelma, jossa musiikintekijä kohtaa yleisönsä yksin, vaikuttaa haasteellisuudessaan olevan Nurmiolle mieluinen. Erikoisrakenteinen laatikkokitara, bassorummun virkaa toimittava jalkio, musiikin voima ja Tuomari-hahmon karisma riittävät.

Tuomari Nurmion hahmo on paradoksien täyttämä: korkeakirjallinen kapakkasoittaja, perfektionisti ja boheemi, lakimieheksi opiskellut katupoika Kalliosta, stadin slangin taitaja, joka on kotonaan Pohjanmaan puukkojunkkareiden maailmassa. Omaperäinen ja alkuvoimainen blueskitaran taitaja, joka voi tarvittaessa heittäytyä suuren kokoonpanon solistiksi tulkitsemaan iskelmää tai tangoa. Tuomari voi olla ankara Dumari, mutta myös lohdun ja rakkauden sanoilla on hänen laulukirjoissaan paikkansa.

Tuomari Nurmion mukaan biisien ylle voi pukea erilaisia takkeja. Jos kappaleen ydin on kunnossa, uusi sovitus tarjoaa nautittavaksi toisenlaisen näkökulman, raikasta ilmaa hengitettäväksi. Sama periaate on kantanut Tuomari Nurmion uraa kokonaisuudessaan: sovituksilla, tyylilajeilla, nimillä ja kokoonpanoilla on leikitelty, takit ovat vaihtuneet lukemattomia kertoja, mutta kyse ei ole sattumanvaraisista muutoksista, vaan musiikintekijän halusta uusiutua ja haastaa itsensä ottamalla harkittuja riskejä.

Pressikuvat tästä.

Tuotanto Tampere-talo ja Piikkikasvi Oy

Liput 29 €
Opiskelijat 25 €
Parveke (rajoitettu näkyvyys) 16 €

Lisää Tampere-talossa

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Jatkamalla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Sulje